|
PERTTI OJALA | Soundi 2/2009
Turkulainen Wojciech on kotoisen vaihtoehtopopin pieniä suuria yhtyeitä, joiden musiikki synnyttää vaikutelman puhtaasta luovuudesta ilman kaupallisia tavoitteita. Wojciech on ensialbumistaan Ystävät, toverit (2004) lähtien elänyt tyystin omassa maailmassaan - niin sisäisessä kuin ulkoisessakin.
Kun Wojciechin kappaleiden yllä Monstrolennollakin soljuu ja leijuu Jari Oisalon hentoudellaan Eurooppa 3 -yhtyeen V.V. Riihiluoman ja Aknestiikin Jukka Takalon mieleen tuova laulu, niin käsillä on jälleen salaperäistä, hellää progressiivisuuttakin lähestyvää ainutkertaisuutta. Biisien lyriikallinen arvoituksellisuus vain lisää Wojciechin viehätysvoimaa.
Huomenta, taivaallinen pallo -kappaleella olisi potentiaalia taipua Musenkin käsittelyyn. Itse Monstrolento on preparoituine lauluineen pikemminkin wojciechiläinen musiikkitermi kuin lentävä hirviö. Ilmakuvien kuulaus ei kaipaa kuvatekstejä ja Pahoilta koneilta -kappaleessa on muuta materiaalia ankarampana rockinstrumentaalina hidas mutta sitäkin tehokkaampi riffi.
Wojciech jatkaa ansiokasta luomistyötään saralla, jolla ei ole kilpailijoita likimainkaan ruuhkaksi asti.
TUOMAS TIAINEN | SUE 2/2009
8/10
”Runoja laulava” Wojciech on maalauksellinen yhtye. Neljänteen kokopitkään levyynsä ehtineet turkulaiset unipopparit tekevät musiikkia, joka kietoo pehmeään sumuun ja suutelee posket helliksi. Tämä on itselleni ensimmäinen kosketus tähän hankalan nimen valinneeseen yhtyeeseen, mutta tuttavuus on mieluinen. Wojciech, minä haluan halata teitä.
Wojciechia verrataan useisiin leijuvaa ja melodista poppia soittaviin yhtyeisiin. Vertauksista Mercury Rev ja Liekki tuntuvat tämän levyn kohdalla osuvimmalta. Näistä yhtyeistä kumpikin tuntuu ohittaneen zeniittinsä jo pari levyä sitten, mutta Jari Oisalon ja Sami Lehtosen johtama Wojciech tuntuu kaikessa raukeudessaan pirteältä.
Levyn avaava, herkästi herättelevä Huomenta, taivaallinen pallo on jo nimensäkin puolesta loistavaa työmatkamusaa juuri nyt, kun aurinko jo nousee horisontista aamulla töihin matkatessa. Wojciechin musiikista loistaa valo, hämyisen verhon takaa. Ja vaikkei Wojciech olekaan kovin meluisa tai intensiivinen yhtye, ei se vaivuta uneenkaan (tai jos vaivuttaa, niin suloisiin päiväuniin aivan kuin silloin, kun ei ole kiire ja aurinko paistaa sohvalle). Välillä yhtye innostuu rokkaamaankin, kuten kappaleessa Oylkki tai instrumentaalissa Pahoilta koneilta. Voisi melkein sanoa, että kyse on vain melko simppelistä kitarapohjaisesta popista. Ja sitähän se onkin, mutta se avaa avaria maailmoja.
TAPIO AHOLA | Rumba 3/2009
Kiehtovaa scifi-tunnelmointia ilman yllätyksiä. Vielä debyyttialbuminsa Ystävät, toverit aikoihin turkulaisyhtye Wojciech tuntui poikkeuksellisen tuoreelta ja virkistävältä tapaukselta. Bändin neljäs albumi Monstrolento tuskin nousee vastaavanlaiseksi tapaukseksi suomalaisessa indie-kentässä, vaikka tasokas levy sekin on.
Monstrolento on hallittu, tasapainoinen ja nautittava albumikokonaisuus, jota kuitenkin vaivaa yllätyksettömyys. Albumin unenomainen tunnelmapop on aiempien Wojciech-tuotosten tapaan täynnä utuisia kappaleita, epämääräisiä scifi-viittauksia ja oivaltavia sovitusratkaisuja. Oikeassa mielentilassa bändin huuruilupop on toki edelleen mitä kiehtovinta musiikkia, mutta rohkeampi irtiotto tutuista kaavoista olisi varmasti lisännyt levyn tenhoa entisestään.
Wojciech siis tekee sitä, mitä on aina tehnyt, ja tekee sen hyvin. Radikaalimpi uusiutuminen ei kuitenkaan olisi jatkossa pahasta.
JETRO ORAS-LAINE | noise.fi 9.3.2009
Wojciech on kulkenut tasaisen varmasti eteenpäin. Pitää mittarina sitten itse musiikkia tai kuulijallista suosiota, on bändi jokaisella levyllään tarponut muutaman askeleen edellistä pidemmälle. Yhtyeen neljäs pitkäsoitto kantaa nimeä Monstrolento ja tarjoaa kuulijoille valtavirran liittymässä valojen vaihtumista odottavan orkesterin. Kuulaan kunnianhimoinen suomi-indie on omaksunut hivenen särmää tippuen raskaudessaan jonnekin Liekin Korpin ja Rajan piirsin taa -albumien välimaastoon. Välillä tunnelmia haetaan Sigur Rósin eteerisestä instrumentaalihämyilystä, kunnes taas palataan Maa ei ole pimee -levyn aikaisen John McGregorin äänimaisemaan. Lähimmistä hengenheimolaisistaan poiketen Wojciech soi soundillisesti ja lyyrisesti mystisemmissä sfääreissä, mikä saattaa materialisoitua diggailutasolla hämmentävään kuuntelukokemukseen. Kaiken kaikkiaan musiikki kuitenkin osoittaa tonaalista kauneutta ja on ennen kaikkea miellyttävää kuunnella. Kitara ja basso rakentavat rumpujen tukemana vahvan rytmillisen pohjan, jota koristellaan vaihtelevasti koskettmilla ja laulullisilla elementeillä.
Tuleeko vastaan ristiriitoja? Ei ainakaan muutamalla kuuntelulla. Toisaalta pieni epäröinti saattaa johtaa hätiköidyn kielteiseen päätökseen kuuntelun jatkamisessa. Sopivan vastaanottavaisessa tilassa Wojciechin rakentamaan riippumattoon on helppo hypätä, potkaista kengät pois jalasta ja nauttia kesäisestä olotilasta. Lämmin tuuli leikittelee otsalla musiikin ajessa kuulijaa miellyttävän raukeaan tilaan. Albumi on rakennettu kahden (tai kolmen, jos laskee mukaan käännettyä laulua ja kertosäkeellisen hokeman omaavan albumin nimiraidan) instrumentaalikappaleen avulla hyvin soljuvaksi, soundillisesti temaattiseksi, kokonaisuudeksi ja rauhalliset temmot pitävät pulssin hyvin kurissa. Bändi itsekin vihjaa heti levyn avaavassa Huomenta, taivaallinen pallo -kappaleessa ottamaan iisisti: "kiilatkoon mannerlaatat toisiaan" - on aika elää hetki hitaasti. Muutamassa kohtaa huomaa - toivottavasti tahattoman - "kunnianosoituksllisen" kumarruksen muiden tekemään materiaaliin, mutta nämä eivät ole mitenkään kiusallisia hetkiä. Loppujen lopuksi keskiössä on vain itse bändi, seisomassa ylpeänä materiaalinsa takana.
Jollain tavalla tunnen Wojciechin olevan Underwater Sleeping Societyn kohtalontoveri. Bändi, jonka hienoutta liian harvat ovat saaneet maistaa. Tämän tuotteen kohdalla toivoisin sen saavan oman viisitoistaminuuttisensa, jotta se löytäisi potentiaalisen yleisönsä. Yritänkin omalta osaltani auttaa muuttamaan maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Paikaksi, jossa Wojciech on Liekin varteenotettava kilpakumppani. Alkuvuoden lupaavimpia albumeita, markkinamiehet tehkää työnne!
PYRY HALLAMAA | Turun Sanomat 11.3.2009
4/6
Edellisellä Sointula-levyllään Wojciechiä verrattiin ennen kaikkea Sigur Rósiin. Sen jälkeen Islannin äänimaisema-arkkitehdit ovat astuneet maanläheisempään suuntaan, mistä Wojciech taas on lähtenyt nousemaan kohti avaruuksia. Paitsi hissuttelee ja leijailee, Monstrolento myös jyrisee kuin avaruusraketti jossakin vanhassa lastenohjelmassa.
Nyt Wojciech tuo mieleen vahvimmin mieleen yhtä aikaa Liekin ja Musen. Soitossa on dynamiikkaa ja kappaleet hengittävät luontevasti, kulkivat ne eteenpäin sitten soljuen tai vyöryen. Jari Oisalon ääni ja sanat ovat silkkaa hattarapilveä: makeaa ja pehmeää, mutta kaukaiseksi jäävää hymisevää fiilistelyä. Toisaalta kappaleet riuhtaisevat itsensä itsensä usein kotoisasta indie-pehmeydestä suurempaan voimakkuuteen ja jylhyyteen. Instrumentaali Pahoilta koneilta ja päätösraita Lrja soivat jo hiukan uhkaavastikin ja ovat ravistelevia hetkiä muuten hellällä levyllä.
OTTO SUURONEN | desibeli.net 18.3.2009
Parin vuoden takaisella Sointulalla hurmannut Wojciech on yksi suomalaisen nykypopin syyttä suotta aliarvostetuimpia nimiä. Jo neljännen pitkäsoiton julkaissut turkulainen yhtye esittää omaäänisen herkkää ja utuista rockia, ollen välillä tunnelmapopin maastossa ja ajoittain varsin rouhean progressiivisilla kierroksilla. Vertailukohteet on jo vuosia haettu mm. sellaisten yhtyeiden tuotannosta kuin Sigur Rós, The Flaming Lips ja Mercury Rev, mutta tämä kertoo vain osan totuudesta. Yhtyeen keulahahmona näyttäytyy laulaja/kitaristi Jari Oisalo, jonka kiehtoviin kielikuviin ja popsävellyksiin Wojciechin lohdullinen musiikki paljon perustuu. Harmillisen harvoin keikkaileva ja vielä vähemmän mediassa näkyvä bändi on ollut yksi tämän vuosikymmenen ilahduttavimpia suomalaisyhtyeitä.
Uutukaisella Monstrolento -pitkäsoitolla ei valitettavasti Sointulan usvaiseen herkkyyteen ja unenomaiseen maagisuuteen ylletä. Albumi on yksinkertaisesti edeltäjäänsä epätasaisempi ja paikoin ennalta arvattava, mutta onneksi hienoja kappaleita ei Monstrolennoltakaan puutu. Huomenta, taivaallinen pallo toimii persoonallisena avauksena, Kömmin riisuu kauniilla melodiallaan, mutta varsinainen merkkiteos on runollinen Leijuvan lähiön lapset, joka vähäeleisyydessään on koskettava tähtiin tuijottelun taidonnäyte. Väliin tarjoillaan instrumentaalipaloja, jotka tukevat hallitsevaa tunnelmaa taidokkaasti.
Albumilta ehkä uupuu Sointulalta muistettavan Ilotulta -kappaleen kaltainen valloittava ja helposti lähestyttävä pop-laulu, mutta kulmikkaiden tunnelmakuvien ja sähköisen haikeiden äänimaailmojen tekijänä Wojciech on vastustamaton. Lopulta vain tympeä ja väärällä paikalla esiintyvä nimikkoraita Monstrolento sekä väkinäinen Jauhamme tomuksi jäävät vaatimattomiksi harjoitelmiksi.
JUHA LUOMALA | Keskisuomalainen
Sitkeästi lempeää taidepoppiaan työstävä Wojciech ei ole saavuttanut vastaavaa kansansuosiota kuin esimerkiksi hengenheimolaisensa Liekki.
Monstrolento on vahva esitys suomalaisen indie-osaamisen aliarvostuksesta. Ei tarvitse olla hippi pitääkseen tästä yhtyeen neljännestä albumista.
ILMARI IVASKA | meteli.net 24.3.2009
Wojciech on jo kohtalaisen pitkään ollut suomalaisen musiikkikentän outo lintu. Siitä sanotaan lähes poikkeuksetta kiittäviä kommentteja, mutta silti suurempi kiinnostus ja menestys antaa edelleen odottaa itseään. Yhtyeen nyt kuultava neljäs pitkäsoitto Monstrolento kuitenkin osoittaa, että sen terät eivät ole ajan kuluessa päässeet ruostumaan.
Uusi levy on nimittäin todella monipuolinen tekele, jota ei ole syytä haudata ja unohtaa popmusiikin marginaaleja reunustaville hautuumaille. Bändi tuntuu ottaneen askeleen kohti helpommin lähestyttävää materiaalia ilman, että sen omaleimaisuudesta on tarvinnut tinkiä mitään olennaista. Toki levy on edelleen pakattu täyteen suurin pensselein maalattua äänikuvaa ja kaavoja karttavia kappalerakenteita, mutta etualalla pysyy silti kappaleiden melodinen anti. Verrokkeja bändille voi mainita monilta suunnilta niin koti- kuin ulkomailtakin. Kyllästymiseen asti Wojciechin yhteydessä mainittu Liekki ei kata millään koko kuvaa, aika ajoin tunnelmat lähenevät ennemmin vaikkapa Sigur Rósin kaikuja ja toisaalta levyn muutamat purskahdukset antavat viitteitä selvästi rankempaankin suuntaan.
Kuten aiemminkin, keskeisimpiä määrittäviä piirteitä on kuitenkin laulaja-kitaristi Jari Oisalon lapsenomaisen naivistinen ääni, joka synnyttää yhdessä monipolvisten sovitusten kanssa mielenkiintoisia keitoksia. Levyn tarttuvimpia kappaleita on vastustamattomasti junnaava Jauhamme tomuksi sekä kertosäkeessään massiiviseksi kasvava Pakkasöinä, joka muistuttaa Wojciechin kaikesta huolimatta olevan pohjimmiltaan selkeä poprock-bändi. Wojciechin tapauksessa biisien erotteleminen tuntuu kuitenkin osin epäoikeudenmukaiselta, sillä Monstrolento on ennemmin yhtenäinen teos kuin kokoelma kappaleita.
Monstrolennon kiistattomista ansioista huolimatta siitä on välillä vaikeaa löytää minkäänlaista tarttumapintaa. Pahimmillaan koko levy solahtaa kuuntelussa läpi jättämättä minkäänlaista muistijälkeä. Wojciech ei päästä kuulijaansa helpolla.
ANTTI AITTAPELTO | mesta.net 31.3.2009
Turkulainen Wojciech on jäänyt tuntemattomaksi suuruudeksi suomalaisissa indiepiireissä. Neljänteen levyynsä ehtineen Wojciechin olisi suonut löytävän tiensä useammankin korvaparin tietoisuuteen, vaikka kaiken kansan suosikiksi Wojciech tuskin edes haluaakaan.
Musiikillisesti Monstrolento jatkaa yhtyeen aiempien levyjen utuisen, proge-säväyksillä maustetun tunnelmapopin viitoittamalla tiellä. Yhtyeen lähimpiä musiikillisia hengenheimolaisia voisivat olla vaikkapa Sigur Ros, Mercury Rev, Flaming Lips sekä kotimainen Liekki. Jari Oisalon hento laulu yhdistettynä sanoitusten salamyhkäisyyteen tosin tekee Wojciechin ilmaisusta jopa edellä mainittuja herkempää ja introvertimpää.
Monstrolento on yhtenäinen, harkittu ja tinkimättömän omaehtoinen kokonaisuus, joka unenomaisesti soljuu tunnelmasta toiseen. Hienon levyn ainut puute on lievä yllätyksettömyys: Wojciech tallaa pitkälti samoja hyviksi havaitsemiaan polkuja kuin aiemminkin. Hyppy tuntemattomaan olisi voinut tuoda yhtyeen hämyilypoppiin aivan uudenlaisia sävyjä.
MARKKU MAKKONEN | Satakunnan kansa 24.4.2009
Turkulaisen ja hankalannimisen yhtyeen neljäs albumi Monstrolento on yksi menneen talven vaativimmista. Herkkä, kulmikas, lempeä ja sekava Wojciech on vaivannut kuulijan mieltä jo kaksi kuukautta. Loppupäätelmä on nyt viimein valmis. Monstrolento on loistava ja haastava levy, äänite täynnä aitoa tunnetta ja loppuun asti mietittyjä käänteitä.
EVA-MARIA VOCHAZER | Nordische musik
SONGQUÄLITÄT 5/6
INTERPRETATION 5/6
KLANG 4/6
Der Niedergang der Musikindustrie hat seine guten Seiten. Um Geld, Ruhm oder Berühmtheit ist es den sanften Sternenfängern aus Turku nie gegangen. Alle paar Jahre schwebt ein Wojciech-Album aus den Wolken weit oben herab und verzaubert uns auf Erden mit allerliebevollst gewirkten Popharmonien. Die so ganz für sich selber stehen und niemals bewusst scheinen wollen und es damit um so mehr tun. Die Band, die rund um Mastermind Jari Oisalo seit nun schon fast zehn Jahren in wechselnden Besetzungen auftritt, macht Musik um der reinen Freude willen. Und genau das hört man »MONSTROLENTO« auch an, der fünften Wojciech-Veröffentlichung
Verspielter, synthielastiger geht es hier zu. Der sanfte, schwebende Ernst des Vorgängers »SOINTULA« ist einer verhaltenen Fröhlichkeit und einem zögerlichen Schritt in Richtung Zugänglichkeit gewichen. Wojciech scheinen auf Erden ankommen zu wollen. Und mit dem herzergreifenden Pianopop-Glanzstückchen »Pakkasöinä« lassen sie die Sterne auch hier unten ganz hell scheinen.
|
