|
MARKO YLITALO | www.desibeli.net
Tämä levy on tapaus. Tapauksen siitä tekee laulukieli. Levy olisi ainoastaan loistava englannin kielelläkin laulettuna, mutta nyt se on tapaus. Englanninkielisenä se hukkuisi kaiken maailman americana-bändien, kuten Grandaddy, Sparklehorse, Mercury Rev tai The Flaming Lips, sekaan ja luultavasti jäisi alakynteen, koska Wojciechia haukuttaisiin plagioinnista. Suomeksi laulaessaan Wojciech erottuu edukseen. Lieviä yhtymäkohtia voidaan vetää myös muutamaan uudehkoon kotimaiseen kokoonpanoon, kuten Ultramariini, Liekki tai Bilmo. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta näillä turkulaisilla on oma selkeästi muusta musiikkitodellisuudesta erottuva näkemyksensä. Itse bändiläiset kertovat kuunnelleensa viime aikoina Nirvanaa, The Beatlesia, Dioa ja Katri-Helenaa, joiden vaikutusta ei kyllä ihan heti huomaa.
Tunnustan heti alkuun, että olen asettanut tälle levylle kovat odotukset, koska ihastuin yhtyeen seiskatuumaisen kokoiseen ensituotokseen Halipuut/Älä itke meteoriparvi -singlelevyyn täysin, ja pitkällinen odotus on saanut nälän vain kasvamaan. Onneksi en joutunut pettymään. Musiikki pysyy edellä mainitun pikkulevyn asettamalla korkealla tasolla koko täyspitkän albumin ajan. Levy alkaa Pakkolasku palavalla polkuharmonilla -nimisellä introlla, jonka ensimmäiset sanat Hyvää vauhtia / Hieman ilmakuoppia antavat esimakua tulevasta matkasta, joka on hyvällä tavalla epätasainen seikkailu uuteen ja tuntemattomaan. Vauhti on koko matkan ajan hyvä, vaikka välillä poiketaankin aika kummallisissa paikoissa.
On syytä mainita, että levyllä soittaa eri joukkio kuin mitä Wojciech nykyään on. Stanislawista tutun (no sehän on suhteellinen käsite) kaksikon Jari Oisalon ja Sami Lehtosen projektiluontoisesta kokeilusta on kasvanut täysimittainen bändi, ja kokoonpanokin on ehtinyt muuttumaan levyn nauhoitusten jälkeen. Stanislawista tuli sittemmin Turun Romantiikka ja levyllä laulava Oisalo on nykyään bändin kakkoslaulaja. Uuden kokoonpanon laulajana on Bridgetin Janne Kiviniemi eli musiikkimaailmassakin (no siellä, jos missä) vain muutos on pysyvää. Nykyisen Wojciech -kokoonpanon muu miehistö on soitellut sellaisissakin yhtyeissä kuin Since November, Aromat ja a Spokane. Wojciechin musiikkia on väritetty muun muassa kellopelillä ja melodicalla, ja levyn soundi on hyvin lämmin ja orgaaninen. Olohuoneessa nauhoitetuksi levyksi äänimaailma ei jää tippaakaan jälkeen niin sanotuista kaupallisimmista tuotoksista. Asia on pikemminkin päinvastoin: kotikutoisuus ja lo-fi-estetiikka sopivat tähän yhteyteen paremmin kuin kirsikka synttärikakkuun.
Jari Oisalon sanoitukset seikkailevat aivan omassa universumissaan, joka on kiehtova tähtienvälinen avaruus- ja keijukaismaailma. Välillä ollaan hieman enemmän konkreettisia ja välillä taas enemmän abstrakteja, joka tapauksessa tekstit kiehtovat ja kutkuttavat mielikuvitusta kauttaaltaan. Monia kappaleita yhdistää matkustaminen ja lähteminen joko fyysisesti tai mentaalisesti. Esimerkiksi Lähtöselvityksiä -kappaleessa lauletaan: Kuin vihannekset ilmakehään / Ulos, alas ja asfalttiin / Valenollapainovoimaa, Halipuut -laulussa Mieli eksyy synkkään metsään, ja levyn nimibiisissä Kuljemme jo poispäin kuin pilvet kotiinpäin / ... / Ylihuomenna täällä, yliäänitien päällä. Levyllä ei ole yhtään huonoa laulua, on vain hienoja tai vielä hienompia. Henkilökohtaisiksi suosikeikseni nousevat kaunis Halipuut, Starfenkround ja Ystävät, toverit, tai ehkä sittenkin Kylmäkäynnistys tai rokkaavampi Yliäänitie tai... Wojciech on kuin ensilumi, jonka jälleennäkemien on joka kerta aivan yhtä ihanaa.
Suosittelen tätä levyä lämpimästi kaikille hyvän musiikin ystäville. Levyä jopa myydään erittäin edulliseen hintaan, joten rahalle todellakin saa vastinetta. Uuden kotimaisen indie-musiikin menestys ei osoita hiipumisen merkkejä, vaan uusia yhtyeitä ja upeita levyjä ilmestyy joko marginaalisten pienlevy-yhtiöiden kautta tai jopa omakustanteina (esimerkiksi Ultramariini). Levytyssopimus ison yhtiön kanssa ei todellakaan ole mikään laadun tae, siitä Wojciech on jälleen oiva esimerkki. Toivottavasti kuulemme vielä lisää tämän väärinkirjoituksia aiheuttavan yhtyeen kiehtovia tuotoksia. Ei voi kuin ihailla ja toivottaa kaikkea hyvää. Mitäköhän seuraavaksi? Halipuut-laulun sanoin: Täältä lähdetään vain kauas. Hyvää matkaa!
SAMULI KNUUTI | Image
Pienissä on voimaa. Viime kuukausina on Suomessa ilmestynyt
häkellyttävän monta piskuisen levy-yhtiöiden julkaisemaa, mutta silti
jopa listojen liepeille yltänyttä albumia, joiden myyntivalttina on
edullisen hinnan lisäksi poikkeuksellinen taiteellinen kunnianhimo. Tähän
joukkoon kuuluu myös turkulainen Wojciech, joka naivistisine
sanoituksineen, utuisine kitaroineen ja antiikkisine syntikkasoundeineen
kuulostaa kosmonautin unelta tai - konkreettisemmin sanottuna - The
Flaming Lipsiltä kesälomailemassa Turun saaristossa. Laulajan ja bändin
pääjehun Jari Oisalon ohuenkorkea ääni alkaa kokonaisen albumin
mittakaavassa hieman ärsyttää, mutta Halipuiden kaltaisten kappaleiden
melodista vahvuutta ei käy kieltäminen.
OTTO TALVIO | Helsingin Sanomat, NYT-liite 11.06.2004
Unenomaista, mutta myös tarttuvaa psykedeelistä indiepoppia.
TURKULAINEN Wojciech on sekä nimeltään että soundiltaan poikkeuksellinen suomalainen yhtye. Sen maalaileva indiepop on unenomaista, mutta myös tarttuvaa psykedeelistä musiikkia. Ystävät, toverit on ainutlaatuisen kaunis suomenkielinen poplevy, joka kielestään huolimatta nousee pikemminkin popmusiikin kansainvälisestä traditiosta kuin suomalaisesta maaperästä.
Wojciechin herkkää lo-fi-fiilistelyä on verrattu muun muassa Mercury Revin ja Flaming Lipsin laajakangaspsykedeliaan, mutta jos yhtyeen debyyttilevylle haetaan vertailukohtia lähempää, niin Ville Leinosen Suudelmitar ja Liekin Korppi ovat tunnelmiltaan lähempänä. Myös 90-luvun suomipopklassikko Karkkiautomaatti tulee paikoin mieleen, erityisesti kappaleista vastaavan Jari Oisalon sanoituksista ja leikkisän melankolisista melodioista.
Lo-fi-käsite on tietysti hyvin suhteellinen. Wojciechin kohdalla kyse on epäilemättä indielle tyypillisestä olosuhteiden sanelemasta tyylivalinnasta. Silti Ystävät, toverit -levyn kappaleita kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että yhtyeen pitäisi mennä ihailemansa tuottajan, Dave Fridmannin kanssa studioon ja luoda komeasti tuotettu studiohelmi. Ystävät, toverit nimittäin lupaa äänimaisemaltaan niin paljon, että sen sympaattista kotikutoisuutta pitäisi mieluummin ensimmäisen levyn demomaisuutena kuin yhtyeen linjaa määrittävänä estetiikkana.
Vaikka Wojciech tekee päällisin puolin kitaravetoista musiikkia, ovat sen soundissa yhtä määrittävänä tekijöinä voimakkaat, tunnelmaa luovat kosketinkudokset ja esimerkiksi melodican ja kellopelin käyttö. Yhtye käyttää urkuja ja syntetisaattoreita erityisen taitavasti eteeristen unitunnelmien luomiseen.
Paras esimerkki yhtyeen taitavasta, monikerroksisesta soundista on levyn eeppinen kliimaksikohta, kuusiminuuttinen Jäätehinen, joka tuo mieleen samaan aikaan sekä Kentin että Sigur Rósin.
VESA LAUTAMÄKI | www.onechord.net
A lot have been said about Wojciech already. Actually a lot had been said about Wojciech even before this album was released. I think I heard people praising about these songs already over a year ago. After hearing the absolutely marvellous single Halipuut, also this music fan was ready to name Wojciech as the next big thing. But to be honest, when I finally had the album on my hands, put it on my cd (well actually dvd) player and hit the play button, it didn't turn out to be an instant love affair. Eventhough the gentle melodies were easy to approach I needed some time to get used to the lyrical side, the whole atmosphere of the album and the lo-fi sounds. I did like it even on the very first listen, but it took a few days to really realise how great the album actually is. So this definitely turned out be a grower for me.
Wojciech started out as Jari Oisalo's project, but have since turned into a real band. They have often been compared to such wonderful groups as Sparklehorse (God I love them..sorry), Mercury Rev, Flaming Lips. But in the end, I do feel Wojciech sounds so refreshingly different that it's pretty hard to compare them to any other band. So I'm just happy to enjoy the calm and refreshing sounds and this quite unique effort that this Turku-based band has been able to create. After getting used to the lyrical side the lyrics have really grown to be a huge part of Wojciech's charm and the lyrics fit perfectly well to the landscapes that they are painting with the lo-fi sounds. So if you see people standing on their heads on a roof of a car, they've probably been heavily influenced by Wojciech and are perhaps just trying to find a new way to look at things. So basicly slightly naive and often just bizarre lyrics are wrapped into a mellow atmosphere with lo-fi acoustics. Perhaps it isn't instantly memorable music, but it certainly has enough melody and even hooks to grab you and gives your heart the peaceful surroundings where to rest. I do feel and see this album as whole and therefore there's no single song that really stands out from the crowd. They are all great and have their own part to play on this fine album.
www.palasokeri.com
Tämä hieman kummallisen nimen omaava bändi tulee ilmeisesti Turusta ja kyseenä oleva kiekko lienee heidän ensimmäisensä. Wojciech soittaa hämyistä ja psykedeelistä poppia, josta löytyy paikoitellen myös progevivahteita. Lähin vertailukohde heidän musiikilleen lienee Liekki. Wojciechin musiikki ei kuitenkaan ole niin rennon iloista vaan selvästi hämärämpää. Musiikki on melko pienimuotoista ja hidastempoista ja vauhdikkaammat hetket ovat melko harvassa. Siispä kun kesken kaiken "Starfenkround" -biisissä pistetäänkin progempi ja hieman hurjempi vauhti päälle niin moisesta ihan yllättyy. Varsinaiset huippukohdat ovat siis melko harvassa, mutta musiikki on kuitenkin kaikinpuolin mielenkiintoista ja soundimaailman pienoinen lo-fi -henkisyys miellyttää myös. Mellotronin omaisia koskettimien suhinoita jousi- ja kuoroefekteineen kuullaan paljon, kuten myös hämyisiä urkumattoja ja melodicaa, kitaroissa on suriseva psykedeelinen soundi tai sitten ne soivat akustisesti. Paikkapaikoin menoa elävöitetään jännillä surinoilla, kellopelin pimputuksella tai muilla efekteillä. Laulajan melko flegmaattisen viileä laulutyyli vierasti aluksi hieman, mutta siihen tottui suht nopeasti. Moinen ilmaisu vaikeuttaa kuitenkin sanoitusten seuraamista ja sanat menevätkin suurelta osin ihan ohi, niistä ei jää mieleen oikeastaan mitään. Yksittäisiä biisejä on muutenkin hieman hankala muistaa jälkikäteen kun levy on loppunut, kiintopisteet ovat harvassa. Levy toimiikin ennen kaikkea kokonaisuutena. Kivaa utuilua ja leijuntaa. Jos levyltä pitäisi valita singlebiisi, olisi se luultavasti "Halipuut", se on melkeinpä ainoa hieman tarttuvampi ralli jo mainitun "Starfenkround":in lisäksi.
MATTI KOMULAINEN | Riffi
Omassa hauraassa päässä.
Wojciechin täyspitkä kuulostaa kättelyssä kuin levy olisi tehty ovakomaisen krapulan jysjyttäessä. Ystävät, toverit varoo alkuosassaan rikkomasta näennäistä balanssia. Soiton edetessä kiekosta kuoriutuu haaveellista ja myönteisellä tavalla naivia (kitara)poppia, joka ei kuitenkaan imitoi esimerkiksi suomalaisten brittibändien muinaisen valtavirran vesittänyttä ylipirteyttä. Tunnelmalliseksi vertailukohdiksi kannattaakin ottaa pohdiskeleva Pekka Streng tai arktisen mielen luotaaja Sigur Rós. Laulunikkari Jari Oisalon teoksissa astutaan ulos muodikkaasta fiilistelystä ja viritetään kuhunkin raitaan omanlaisensa tunnelma yhden singlenvedon monistamisen sijaan. Nelikon ulosannissa tämä kuuluu myönteisenä etsikkoutena. Wojciech tuntuu hakevan omaa minäänsä sympaattisella ja nöyrällä tavalla.
HANNU LINKOLA | www.rockmusica.net
Tämä levy on ilmeisesti tapaus. Wojciechin debyyttikiekko Ystävät, toverit on hädin tuskin ehtinyt uunista ulos, kun sen ympärillä käydään jo merkillistä kilpaa. Puskaradion hullaannuttamat kriitikot mittaavat luovuuttaan tappelemalla siitä, kuinka monta amerikkalaisen vaihtoehtokaartin nimeä yhtyeen utuiseen musiikkiin on mahdollista liittää. Ääniä on langennut jo Grandaddylle, Mercury Reville, Sparklehorselle sekä The Flaming Lipsille. Hyvä. Nokitetaan vielä The New Pornographersilla, Built To Spillilla ja vaikkapa Neutral Milk Hotelilla. Sitten voimme päästä itse asiaan.
Pohjimmiltaan Wojciechin tehnee erikoiseksi se, että yhtye on Suomesta. Ja että se esittää laulunsa sujuvalla kalevalalla. Herkullinen ajatus kotoisesta kielestä yhdistettynä rapakon takaa tuttuihin äänimaailmoihin on saanut ihmiset viskelemään rinnastuksia enemmän mielikuviinsa kuin itse musiikkiin perustuen. Samalla Wojciechin todellisuus on hämärtynyt. Ystävät, toverit nimittäin paljastaa, että laajasta verrakkikaartista oikeastaan vain Sparklehorse on jättänyt leimallisen puumerkin turkulaisten sointuihin. Muut alan yrittäjät ovat yhtä lähellä kuin esimerkiksi kotoiset Ultramariini, Liekki ja Kaseva. Metsä voisi olla helppo nähdä, jos puut eivät olisi tiellä.
Mutta onhan tämä levy tapaus. Sisällöllisesti. Wojciech astelee ilahduttavan kauas suomenkielisen rock-musiikin perinteisimmistä kliseistä, yhdistäen soittoonsa niin takkatulta, 70-lukua kuin unenomaista aistiharhaakin. Avosointuiset kitarat lyövät yksinkertaista komppia, koskettimet kiilailevat äkkiväärissä korkeuksissa, laulu on loitonnettu savumaiseksi muminaksi ja rumpujen läiskeestä puuttuu vain Dave Fridmanin signeeraus. Kaiken summana ystävätoverit esittävät musiikin siinä valossa, jossa ihailtavan moni haluaa sen nykypäivänä nähdä. Satumaisen melodisena, uneliaan realistisena ja kokeilevuudessaankin intiiminä. Wojciechin nautinnolliseen ääniharsoon kelpaa kääriytyä päivittäisen informaatiotulvan jälkeen.
Vaikka Wojciech onkin nostettu kansallisuutensa ja esityskielensä ansiosta jonkinlaiselle erityisjalustalle, puolustaa yhtye asemiaan musiikin avulla. Sumuisessa kokonaissoundissa asuvan hittipotentiaalin määrä on minimaalinen, mutta jo pientä keskittymistä vastaan orkesteri tarjoaa lukuisia hienoja yksityiskohtia, jotka loksahtavat toistensa lomaan häkellyttävän kiinteästi. Muutaman kuuntelun myötä hajanaiset kosketinujellukset, Jari Oisalon ohuesti mumiseva laulu ja kolhosti lonksuvat kitarat varttuvat vahvalla tunnelatauksella varustelluiksi kertomuksiksi, jotka lumoutuvat omasta ilmaisuvoimastaan. Samalla kuulija huomaa elävänsä levyn tunnelmavaihteluita lähes liioitellun intensiivisesti; Lähtöselvityksien painottomuuden vastapainona Yliäänitien käsky "nouskaa siis auton katolle päällänne seisomaan" vaikuttaa vallankumouksen tavoin.
Ystävät, toverit on siitä harvinainen levy, ettei sen tasalaatuisuus vaihdu missään vaiheessa tasapaksuudeksi. Peruskuulokuva on kaikkien kappaleiden kohdalla varsin samanlainen, mutta jokaiselta raidalta löytyy jokin personoiva ominaisuus. Kylmäkäynnistys etenee talvisen levollisessa tunnelmassa Miljoonasateen Toivonpuiston yöjuhlan tavoin, Jäätehinen paisuu ajattomaksi muistokavalkadiksi ja Lunta ja öitä johdattaa vaaleaan, animistiseen horrokseen. Helpompitajuista Wojciechia edustavat puolestaan kaaosta edeltäväksi kohinaksi paisuva Yliäänitie sekä pehmeästi sinfonioitu Halipuut. Voimakkaistakin siirtymistä huolimatta levy pysyy äärimmäisen hienotunteisena. Se tyytyy antamaan mielikuville pienen alkusysäyksen ja muutaman suuntaviivan. Kaiken muun kuulija saa rakentaa itse.
Huomionarvoista on myös Oisalon tapa sanoittaa kappaleita. Miehen äänen voi tarvittaessa sivuuttaa ylimääräisenä huminana, mutta tämän tästä hitaasti artikuloidut kirjaimet ryhmittyvät persoonallisiksi runoelmiksi, joissa fantasiaelementit sekoittuvat lapsuuden talviin ja avaruudelliseen tajunnanvirtaan kouraisevalla tavalla. Toisiaan vastaan asettuvat metaforat - "lentosuukot laskeutuvat ruuhkan keskelle / riisutaan jo kaikki romurauta päältämme" (Yliäänitie) - ja liioitteluksi jalostetut faktat - "juostaan kaukaisten lumilinnojen / suojaan ennen kuin revontulet sammuvat / lisää vauhtia tai hankeen makaamaan / Jäätehinen saavuttaa meitä ikirouta hampaissaan (Jäätehinen) - taipuvat sulavasti osaksi musiikin merkkikieltä. Loppujen lopuksi on mahdoton sanoa, tarjoaako Ystävät, toverit soinnuksi uutettuja runoja vai sanoin kuvitettuja säveliä. Niin yhtä tekstit ovat äänien kanssa.
Ystävät, toverit on kokonaisvaltainen teos, jonka ympärillä voi pyörittää lukuisia sanoja albumin todelliseen ytimeen osumatta. Se on sisäänpäinkääntynyt, osittain hankalakin tallenne, joka saa suvantovaiheetkin kuulostamaan harkituilta. Täydelliseksi levyksi Wojciechin debyytti on aavistuksen turhan hahmottumaton, mutta toistuvasti nautittavaksi astraalimatkaksi levy soveltuu mainiosti. Ennen kaikkea Ystävät, toverit on kuitenkin aikatasoja lahjakkaasti sekoittava pitkäsoitto, joka vastaa pyrkimykseensä tarjota uusia perspektiivejä todellisuuden tarkasteluun. Hölynpölyn ja syvällisyyden koalitio perustuu yhteen vastustamattomaan havaintoon; asiat näyttävät virkistävän erilaisilta kun niitä katselee auton katolta pää alaspäin. Tämä lienee kaiken ydin.
ANTTI LÄHDE | Rumba
Romanttisen suomipopin ystävät elävät hienoja aikoja, sillä tuskin sitten Pekka Strengin ja Kasevan päivien on ensimmäisellä kotimaisella laulettu yhtä sydämeenkäyvästi kuin nyt. Ville Leinosen, Liekin, Ultramariinin ja kumppaneiden seuraan liittyy nyt Wojciech – yhtä lailla persoonallisella soundilla kuin nimelläkin siunattu lupaus joka laulaa debyyttialbumillaan erikoislaatuisista asioista.
Ystävät, toverit on kuin albumimittaan venytetty Space Oddity; Jari Oisalon johtama kvartetti tiirailee taivaalle alusta lähtien (”Lämpövaatteet ylle ja Wostok-kapseliin”) ja tähyilee sinne vielä musiikin vaiettuakin (”Tähtisade valaisee taivaan / Revontulet pyyhkii huolet pois”). Haaveilevat, unen ja valveen rajamailla vaeltavat sanoitukset ovat täynnä herttaisia ja surrealistisia yksityiskohtia, jotka aukeavat vain lapsen logiikalla. Albumilta löytyy kappaleita kuten Halipuut, Tyynypinnoite ja Jäätehinen, ja sanavarastonsa puolesta Oisalo lieneekin yksi Suomen kaikkien aikojen kiehtovimmista pop-tekstittäjistä. Naivistinen Ystävät, toverit voisi olla lähtöisin Kirsi Kunnaksen kynästä.
Wojciechin musiikilliset esikuvat on naurettavan helppo hahmottaa. Englanninkielisenä levy saattaisi liipata liiankin läheltä Sparklehorsen ja Mercury Revin modernia americanaa, mutta on tällaisenaan varsin omaperäinen. Sparklehorsen tapaan soundia on haettu syntetisaattorien hautausmaalta, Mercury Reviltä (ja Sigur Rósilta) on puolestaan ammennettu suureellista siirappiromantiikkaa, joka suvantovaiheiden puheosissa paisuu yhtä pakahduttaviin mittasuhteisiin kuin Frank Capran Ihmeellinen on elämä –klassikolla tai Disneyn Pinocchio-animaatioissa.
Seuraavaksi Wojciechin onkin treenattava itsensä piinkovaan keikkakuntoon, sillä ainakin taannoisilla Jyrock-festivaaleilla tämä sooloprojektista puolivahingossa ”oikeaksi” yhtyeeksi kasvanut turkulaisryhmä näyttäytyi vielä varsin mitäänsanomattomana livebändinä. Jos ja kun yhtye tässä onnistuu, saadaan tälle tarulle harvinaisen onnellinen loppu.
JANI JÄRVINEN | Soundi
Suomenkielinen popmusiikki on kiinnostavampaa kuin kertaakaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Liekki on tehnyt kaksi upeaa albumia, Kuusumun Profeetta yllättää jokaisella julkaisullaan, Ultramariini yhdisti debyytillään onnistuneesti Liekki-tyylisen soinnin modernimpaan suomipop-soundiin ja Bilmo kuulostaa enemmän kuin lupaavalta sekoitukselta Velvet Undergroundia ja Kauko Röyhkää. Bilmon ohella toinen uusi orkesteri, josta useampikin taho on ehtinyt kohkaamaan, on turkulainen Wojciech.
Suomipop on siis hiljalleen pääsemässä (ainakin osittain) irti CMX:n ja Alangon veljesten viitoittamalta polulta. Vaikutteita haetaan nyt kauempaa menneisyydestä tai rohkeammin maan rajojen ulkopuolelta. Wojciechin tapauksessa yhtyeen hengenheimolaiset löytyvät rapakon takaa, etunenässä Mercury Rev, The Flaming Lips ja Grandaddy.
Pienellä turkulaisella Plastic Passion -merkillä julkaistu Ystävät, toverit -levy on varsin tuoreen kuuloinen, mutta ei ihan ennakkokehujen perusteella odotettu täysosuma. Levy on utuinen ja sitä on vaikea hahmottaa. Se on sympaattinen ja sitä kuuntelee mielellään, mutta yksikään kappale ei saa ihoa kananlihalle tai tarraudu takaraivoon. Wojciechin esikuvat punkevat myös välillä liian selkeästi läpi. Levy on kuin härmäläinen lo-fi versio Deserter's Songsista.
Paljon hyvääkin levyltä löytyy. Sen soundimaailma on tyylikäs ja harkittu. Erityisesti kosketinsoundi hivelee korvaa. Kappaleista lähimmäksi täydellisyyttä pääsevät grandaddymäinen Lähtöselvityksiä, hauras Lunta ja öitä sekä albumin päättävä kaunis instrumentaali Wostok. Hienosti rullaava Yliäänitie on puolestaan levyn ilmeisin hittiraita, joka toivottavasti pääsee soittoon muuallakin kuin Radio Helsingissä.
Puutteistaan huolimatta Ystävät, toverit on enemmän kuin lupaava debyytti. Se kannattaa hankkia oitis hyllyyn, jos sydämesi sykkii Amerikan hörhöindielle tai Karkkiautomaatin Suudelmilla-albumille.
NOORA ISOESKELI | SUE
9/10
Ennen arviointia on opeteltava kirjoittamaan Wojciech oikein. Olen kirjoittanut sen ainakin viisi kertaa väärin. Eikö nimeä voisi vääntää muotoon Voitsek? Vaikka? Vaikeasta nimestä huolimatta Wojciech ei ole laisinkaan vaikeasti lähestyttävä. Siitä on helppo pitää. Jo levyn nimi Ystävät, toverit kehottaa kaveruussuhteeseen.
Wojciechin melodiamaailma on osittain kovin samanoloinen kuin MÚMin, Sigur Rósin tai kaltaisten levyillä, mutta siinä on enemmän ”draivia” ja menoa. Levy etenee matkanomaisesti eteenpäin: Ensimmäinen kappale on intro, Pakkolasku palavalla polkuharmonilla. Toisessa kappaleessa odotellaan Lähtöselvityksiä. Siitä eteenpäin käydään muun muassa Yliäänitiellä, Halipuiden luona, ollaan Uponneena siniseen ilmaan ja lauletaan välillä Tyynypinnoitteestakin.
Wojciechin musiikki on utuista ja kaunista hyräilypoppia, turvallista muttei tylsää. Wojciechin vertaaminen Karkkiautomaattiin ei tunnu täysin vieraalta. Laulajan äänessä on paljon samaa kuin Janskun lauluäänessä, ja levyn unelmoivassa, kauniinsuloisessa tunnelmassa on tuttuutta Karkkiksen ajoilta. Vertauksista huolimatta Wojciech kuulostaa eniten itseltään. Vaikka unelmointi on tuttua monelle yhtyeelle, ovat Wojciechin haaveet omia.
Levyä on maustettu pienillä yksityiskohdilla, äänillä ja nauhanpätkällä, jossa pienen lapsen, kuin Suomisen Liisan, ääni sanoo vahvalla ärrällä: ”Eräänä aamuna, lumitähtiä leijaili taivaalta sankkana parvena; pehmeitä hiutaleita lapasille, takille ja nenänpäähän”.
On hieman hankalaa hehkuttaa Wojciechin levyä tulevan kevään ja kesän levynä, sillä Ystävät, toverit on talvilevy. Sanoituksiltaan se asettuu lähemmäs Siperian jäätikköä kuin Raumanmeren juhannusta, mikä ei toki sekään ole aivan huono juttu.
ANTTI ARVAJA | TS / Treffi viikkoliite 14.4. - 20.4. 2004
4/6
Turkulaisen Plastic Passionin viimeisin kiinnitys on ollut suomalaisen musiikkimaailman huulilla talven ajan. Omintakeisen pienimuotoisen rockin uudestaan keksinyt Wojciech osaa tunnelman paremmin kuin lopulta mielenkiintoisen levyn tekemisen. Elementtejä ja aikaa on selvästi kotistudioissa tuhlattu. Uskollisesti läpi levyn jolkottava beat-komppi olisi vain saanut välillä saada seurakseen mielenkiintoisempia sovitusideoita.
Wojciechin suoraviivaisissa biiseissä on indie-bändeille tyypillisiä orgaanisia urkuja ja synteettisiä jousisoittimia, joista jälkimmäiset siellä täällä latistavat tunnelmaa. Wojciech on luonut omintakeisen tyylin, jonka kielikuvat ovat absurdeja ja sadunomaisia. Halipuista puhutaan ja revontulista, mutta lyriikka sopii täydellisesti verkkaisen levolliseen tunnelmaan.
Lopulta tuntuu kuin Wojciechin osalta kyse olisi vasta alkusoitosta. Mielenkiintoisin bänditulokas Turusta pitkään aikaan.
EVA-MARIA VOCHAZER | Nordische musik
SONGQUÄLITÄT 5/6
INTERPRETATION 5/6
KLANG 4/6
Songs, so sanft wie dicht fallender Schnee. Jede hektische Bewegung kommt zum Stillstand. Naiv, träumerisch, aber nicht kitschig. Ein Kind trällert, der Regen rauscht. Und dann setzen die ruhige Gitarre und die eigenwillige Melodica ein als perfekter Hintergrund für die helle, zurückhaltende Stimme von Jari Oisalo. Man fühlt sich in Kindertage zurückversetzt, als die Welt noch in Ordnung war und sechs Wochen Sommerferien eine Ewigkeit darstellten.
Wojciech sind ein Quartett aus Turku. Sie singen auf »YSTÄVAT, TOVERIT« (Freunde, Gefährten) nur finnisch. Zunächst gewöhnungsbedürftig, aber der nachhaltige Eindruck kommt spätestens nach dem vierten Hören. Worum geht es? »Zauberhafte Geschichten. Träume, Märchen, Geisterschiffe, Küsse, Eis, Wolken und Regenbogen«, sagt Vesa, der Übersetzer. Dem ist nichts hinzuzufügen. Einfach hinsetzen, aus dem Fenster schauen und träumen.
|
